sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ensimmiset päivät.


Perille päästy, ja 10 tunnin lentomatka Brysselistä Chennaihin, jota edelsi pari tunnin lento suomesta Brysseliin. Heti lentokentällä tuli huomattua lämpötila ja kun kyltin kanssa meitä odottanut kuski löytyi, niin automatkan aikana tajusi myös kuinka paljon enemmän ihmisiä Intiassa on. Noin puolen tunnin ajon jälkeen saavuimme majapaikallemme Nelson squarelle ja sen jälkeen kun meille oli näytetty huoneeme, menimme lähes heti nukkumaan pienen TV:n katselun jälkeen, jonka aikana huomasime, että kanavia täällä on tajuton määrä. Noin kello 02.15 paikallista aikaa menimme nukkumaan.

Seuraavan päivänä herätys oli noin kello 9, jonka jälkeen tuli tutustuttua toiseen kahteen harjoittelijaan, jotka olivat olleet täällä jo kolme viikkoa, Aleksiin ja Tomiin. Koska he olivat olleet jo kolme viikoa täällä, he osasivat kertoa paljon tarvittavaa tietoa esimerkiksi riksojen hinnoista, ruokapaikoista, kaupoista ja ihmisten tavoista täällä.
Myöhemmin suihkun ja meille valmistetun aamupalan jälkeen, tuli emäntämme Anna Koshy tapaamaan meitä asunnollemme. Tämän jälkeen päätimme lähteä porukalla tutustumaan ympäristöön Aleksin ja tomin opastuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti